Palasin juuri sunnuntaikävelyltä, ilma on tosin pilvinen ja sateinen tänään. Törmäsin vahingossa ihanaan vihannestoriin, joten nyt tiedän mistä saa sunnuntaisin mahtavia vihanneksi ja hedelmiä - ja tuoretta kalaa! Korttelikävelyt pienine yllätyksineen, nousevat ja laskevat kadut, leppoisa sunnuntai-iltapäivä ja ihmiset hyvälläl tuulella. Nautin näistä hyvistä hetkistä sitäkin enemmän, kun vaikeita päivä on ollut tarpeeksi viimeisen viikon aikana. Vietin aikani yliopiston sijasta kotona migreenin ja flunssan kanssa, ärhennellen itselleni tekemättömistä töistä. Ja ärhennellen portugalin kielelle, jonka kanssa olen varsin turhautunut juuri nyt.
Tervehdys, kulttuurishokki, psykologinen ilmiö, jota osasin odottaa. Tällä hetkellä se ilmenee lähinnä väsymisenä oudon kielen mongertamiseen ja haluttomuutena tehdä - juuri mitään. Ponnistelin viikolla löytääkseni aina jonkun uuden langanpään, josta ottaa kiinni ja löytää motivaatio tekemisille. Onneksi vieressä on valikoimiltaan loistava videovuokraamo, josta löydän lohdun. Kun mikään ei huvita, Sinkkuelämää-jaksot tai La Dolce Vita auttavat - unohtamaan kurjat fiilikset.
Eilen illalla ystävä kutsui sivulauseessa kuuntelemaan "jotain livemusaa" naapurikorttelin baariin. Tämä "jokin livemusa" osoittautui sydänmenkäyvän ihanaksi samba-choro keikaksi, upeaa, upeaa, upeaa! Rakastan Brasilian musiikkia, sen harmoniaa, sointia ja tunnetta! Lisäksi ihmisten iloisuus ja positiivisuus yllättävät kerta toisensa jälkeen. Eivät pelkästään nuoret parikymppiset, vaan myös aikuisempi väki tervehtii toisiaan ilolla, olantaputuksin, suukoin ja levein hymyin. Tästä kaikesta tulee sydämeen hyvä olo.
Ilta jatkui avant-garde-hihhuloinnin merkeissä keskustassa, valtavassa betonisessa teatteritilassa eräässä lukuisista São Paulon kulttuurikeskuksista. PólisSemos - poikkitaiteellinen tanssihappening - kokosi yhteen 90 minuuttiseen kaikki mahdolliset nykypäivän urbaaniin moderniin taideilmaisuun liittyvät kliseet: kiermurtelevat, nykivät tanssiliikkeet, äänimaisemana huohotusta ja vaikerointia, jopa pakollinen muovi-nukenpää löytyi! Poikki-taiteellinen ilmaisu sisällytti videoheijasteita, joissa mm. tutkittiin sieraimia pumpulitikulla - niin, kun ideat loppuvat, löytyy inspiraatio läheltä, oman kehon aukoista! Hyvää esityksessä oli se, että sen edetessä yleisö pääsi vapaasti liikuskelemaan noin 300m2 tilassa. Oli kiinnostavaa huomata, miten yleisö ja esittäjät pysyvät tietyn, tarkan välimatkan päässä toisistaa, aina, vaikka mitään fyysistä rajaa (teatterilava tms.) ei olisi. Jako esittäjään ja katselijaan istuu tiukassa.
Tänään on edessä vielä ohjaaja Peter Greenawayn VJ (video jockey) -ulkoilmakeikka Paulistalla. Sen jälkeen kulttuurinälkäni lienee tyydytetty seuraavan viikon opiskelurypistystä varten...Kirjoituksistani voi päätellä aivan oikein, että elämä tapahtuu viikonloppuisin. Viikot reissaan bussilla kodin ja kampuksen väliä, syön päivittäin papuja, riisiä ja vihanneksia karussa mutta funktionaalisessa ruokalassa, soitan rämiseviä pianoita, taistelen löytääkseni punaisen langan portugalinkielisillä luennoilla ja kävelen kampuksella kilometrejä ruokalan, liikuntakeskuksen, oman tiedekunnan ja kielikeskuksen välillä. Ja toki, vietän lukuisia leppoisia kahvihetkiä opiskelijakollegoiden kanssa puutarhamaisessa kuppilassamme. Alkuviikkojen huolettomuus on tehnyt sijaa rutiinille. Ja hyvä niin.
