kuviakuviakuviakuviakuviakuviakuviakuviakuvi

Avasin Flickr-tilin ja latailin sinne heti kaikki ne kuvat jotka olen halunnut laittaa tännekin mutta tilaa liian vähän. No, Flickrissä tilaa riittää. Pääset selamaan kuvia tästä.

Kolme kohtausta pe - la- su

Kohtaus 1: Fellow countryman
Paikka: Supermercado Pão de Açúcar


On sunnuntai ja myöhäinen iltapäivä. Shoppaan ystävän kanssa illallistarvikkeita kun meitä lähestyy kevyessä hoipunnassa vaalea mieshenkilö tiedustellen: "Where is cervesshha?"
Neuvon hänet hyllyn toiselle puolelle, mistä kuulen pian seuraavaa: "Weee aaare the champions...Finlaaandia!"
Näin sain tiedon että suomalainen on voittanut, korjaan, että me voitettiin, formuloiden maailmanmestaruus! Jipii! Iloinen uutinen, ja yllättävä minulla ei ollut aavistustakaan että F1 maailmanmestaruuskisat järjestettiin São Paulossa...nyt.
Suomalainen kaveri jatkoi olutostoksiaan ja me omiamme. Paria tuntia myöhemmin kilistimme kuohuvaa viiden (!) suomalaisen voimin Pennasen Villen luona...mitkä maisemat! (katso kuvat alla)

Kohtaus 2: Macbeth
Paikka: Sala Crisantempo, Vila Madalena


Ärsyttävät, pinnalliset, hyvätuloiset saopaulolaiset!

Tympääntyneenä poistun teatterista tyhjääkin tyhjemmästä Macbeth-tulkinnasta. Produktio oli kerrassaan haukotuttava. Pääroolien näyttelijät (Macbeth ja Lady Macbeth) vaikuttivat tulleen valituksi ulkoisten raamien perusteella, näyttelijän taitojen kustannuksella: Macbeth vaalea ja raamikas uroo, Lady virheettömän kropan omaava, sievistelevässä prinsessahameessa lavalla liehuva näyttelijä, jonka rinnat oli joko puristettu todella ylös tai sitten ne olivat silikonista: näky oli teennäinen ja vieraannuttava. Lavastus - sitä ei ollut! Koko lava muistutti frescoa saopaulolaista ravintolainteriööriä kastanjansävyisine parkettilattioineen.

KAIKKI miesnäyttelijät olivat komeita, näyttelijäntyö pökkelöä. Kolme noitaa
resitoivat soinnittomasti tyyikkäät strech-mekot yllä. Sisuksia kourivasta klassikosta leivottu kaunis kakku silkkoa sisältä! Eikä mikään värähtänyt. Not happening, sanoi jazzpappa.

Kun Macbeth vihdoin löytää kohtalonsa Macduffin miekasta ja Malcomista kruunataan Skotlannin uusi kuningas, lähden kävellen kotiin. Ohitan kotikortteleiden vilkkaimman yöelämäkeskuksen ja kiroan ja nauran itsekkäille autoilijoille. Liikenne jumiutuu täysin liikenneympyrässä, jossa jokainen haluaa mennä ensin. Kun bussi vihdoin pääsee tunkeutu- maan ympyrään, sen tien tukkivat joka suuntaan hopeiset kaupunkimaasturit, joiden jokaisen kuljettaja ilmeisesti ajattelee vielä tuosta mahtuvansa. Sitten kaikki odottavat jumissa. Eu, eu e meu carro! Minä, minä ja mun auto! Nauran ääneen.
Tunnelmoin öisiä katuja määrätietoisiin askelin;
ne kantavat minut kotiin ilta toisensa jälkeen.

Kohtaus 3: Ihanaa, Brasilia, ihanaa

Paikka: kulttuurikeskus SESC Pompeia, Choperia (suom. Tuoppila)


Lauantai-illan raamit: kodikkaan tyylikäs klubitila, kaksi MAHTAVAA elektronisen musiikin keikkaa VJ-showlla ryyditettynä. Kiitos Brasilia, ja São Paulo, taas kerran! Näin vihdoin suosikkini Axialin ao vivo ja solmin tuttavuuden Chico Correan & hurmaavan Totonhon kanssa. Beleza!

São Paulo, meu amor

Choperian edessä. Joko päästäisiin sisään?

Sisällä!
Totonho!
Chico Correa & Electronic band

Axial

Metsä! Kuvat otettu reissulla Campos do Jordãoon (ks. blogiteksti alempana)


Arvaa mikä maa!? Ei Saksa, Itävalta, Sveitsi...
"People take pictures of each other, just to prove that they really existed."
-The Kinks-

Campos do Jordão

Viikonloppureissuja tehdessä minulle ovat jo tulleet tutuksi São Pauloa reunustavat favelat, jotka levittyvät moottoriteiden molemmille puolin rinteille noin tunnin bussimatkan päässä keskustasta. Tällä kertaa en ehtinyt nähdä niitä, vaan nukahdin heti bussin lähdettyä liikkeelle Tieten asemalta.
Havahduin, kun tie alkoi mutkitella ja nousta jyrkkää rinnettä kohti Campos do Jordãon korkeuksia. Pieni kaupunki on täynnä eteläsaksalaista tyyliä imitoivia rakennuksia, pieniä ja suuria. Vaikka itse kaupunki on tylsä ja turistinen, nautin kävelyretkestä havumetsässä, ihmetellen puiden muotoja ja yksityiskohtia niiden rungoissa. Viikonloppuna söin myös tähän asti parhaan kasvisruoka-annoksen, hyvinmaustetun ja mehukkaan soijapihvin pariisinperunoilla ja punahapankaalilla. Brasiliassa herkuttelu on viety jonkinlaiseen äärimmäisyyteen, siitä todisteena jälkiruokani: kullankeltainen rapea lettu täytteenä tuoreita mansikoita ja lämmintä suklaakastiketta, päällä jäätelöpallo ja suklaaraitoja. Aproveite!

Aikaisemmin päivällä ajoimme luonnonpuistoon, virkistysalueelle metsäpolkuineen. Leveillä metsäpoluilla käyskentelivät muutkin lomalaiset, yksi käsilaukkuineen, toinen röyhelöpaidassaan, kolmas korkokengillä. Luonnonläheisyys toteutuu kiireettömänä kuljeskeluna leveillä poluilla ja grillaamisena parkkipaikan vieressä katoksessa. Metsä tuntui olevan kuin mikä tahansa muu huvitus tai ajanviete. Viimeistään tällä retkellä minulle todella teroittui urbaanien São Paulolaisten omastani poikkeava suhde luontoon. Minä menen luontoon hiljenemään ja tarkkailemaan, São Paulolainen viihtymään ja seurustelemaan, sanalla sanoen nauttimaan elämästä.

Keskustelimme Katan kanssa pitkään brasilialaisten aproveitar -kulttuurista. Suomen kielessä ei ole edes vastaavaa sanaa. Aproveitar tarkoittaa suunnilleen samaa kuin englannin enjoy. Siihen sisältyy nauttiminen ja tilaisuuden hyödyntäminen; kustakin hetkestä nautinnon tiristäminen, hyvässä mielessä...Kuinka paljon tässä onkin opittavaa; nauttia rennosti siitä hyvästä, mitä juuri tämä hetki tarjoaa, miettimättä liikoja, olla vain ja voida hyvin.

Mutta tämä on yhteiskunnan yläluokan elämää. Hyvätuloinen kansanosan elämäntapa on materialistinen, työ- ja nautintokeskeinen. Arkena paahdetaan duunia São Paulossa, ajetaan omalla autolla töihin ruuhkassa ja takaisin kotiin shoppingin kautta, pitkinä viikonloppuina hurautetaan kymmenientuhansien kaltaisten tavoin ulos kaupungista, nauttimaan hyvinkehittyneistä palveluista joko sisämaan vuoristoluontokohteisiin tai rannalle.
----
Ystävän perheen talon pihalla kasvoi pensaan kokoinen - rosmariini! Sen tuoksu sulostuttaa yhä keittiötäni oksina vesilasissa.

Keskustan taloja ja värejä, melonikasat kauppahallissa ja Charutaria Bruno (kuvassa myös kolumbialainen Monica ja kauppias Miguel). Viimeisessä kuvassa näkyy centron raadollinen nykytila: paremman väen kauppahallin vieressä kohoaa yläilmoihin lähes 30-kerroksinen, hylätty kerrostalo, jossa asuu narkkareita, prostituoituja, alkoholisteja, työttömiä jne jne, sanalla sanoen, varattomia ja syrjäytyneitä. Kauhistuttavin koskaan näkemäni rakennus, joka räikeästi julkituo Brasilian yhteiskunnan skitsofreenisen epätasa-arvon, jota vasta paloittain alan hahmottaa...to be continued.

Sunnuntai

Värien ryöppy, punaista, oranssia, vihreää, muotoja jollaisia en osaisi kuvitellakaan, vaikeasti lausuttavia nimiä, ja kaikki on syötävää - hedelmiä! Makkaroita, öljyjä, mausteita, juustoja, sula suklaa pyörii koneessa hyrränä, kunnes se valutetaan hedelmäannokseen. Tätä on Mercado Municipalin, São Paulon kuuluisimman, keskeisimmän ja kalleimman kauppahallin kauneus. Kaikuvassa hallissa tuhansien ihmisien puheensorina, paljon tilaa ja valoa - ja törkeän kalliita hintoja.

Sitten - sydämeni pysähtyi: tupakkakauppa! Kuin se kuuluisa lapsi karkkikaupassa, minä heitin ihastuksesta volttia pikkuruisessa liikkeessä, josta löytyi mitä tahansa tupakkaan liittyvää; kaiken kokoisia ja laatuisia sikareita, purutupakkaa, maustettua piipputupakkaa, maissinlehteen käärittyä tupakkaa ja ihmeenä kaiken keskellä mustat makkarapötköt, jotka nekin ovat tiukkaan käärittyä, superaromikasta tupakanlehteä, eri puolilta Brasiliaa, Industria brasileira. Superaromikasta ja superedullista. Tuleekohan tästä mimmistä ketjupolttaja pelkästään täkäläisen tupakan laadun ja hinnan vastustamattoman suhteettomuuden vuoksi?

Kyllä oli tupakkakauppiaalla ihmettelemistä kun ystäväni kanssa hihkuimme ja ihmettelimme, eihän tämä voi olla totta! Brasilia tuottaa valtavat määrät tupakkaa kotimaiseen käyttöön. Kaikkia kansainvälisiä tupakkamerkkejä valmistetaan täällä lisenssillä ja askin hinta on 2 realin, 0,80 euron tienoilla. Minä en kuitenkaan koske moiseen kemikaaleilla huurutettuun, tylyyn tavaraan. Maissinlehteen, palho, kääritty luonnollinen tavara pesee moisen 10-0.

Vuonna 1933 perustettua sikari- ja tupakkakauppaa, Charutaria Brunoa, ei ole pilannut Mercado Municipalin viime vuosien kasvojenkohotus, joka kyllä näkyy miellytävänä siisteytenä, mutta myös valitettavan korkeina hintoina. Kadunmiehiä eli kansaa, joka muuten täyttää keskustan, Centron, kadut, ei täällä näy. Mercadoa pilkataankin turistinähtävyydeksi, para os inglêses a ver, jossa edes keskiluokan ei kannata tehdä ostoksiaan. Suosituin osallistumisen muoto vaikuttaakin olevan lounastaminen hallissa, sen voi yhä tehdä kohtuuhintaan. Kuuluisin annos on pastel de bacalhau, rasvassa tiristettyä vehnätaikinaa, sisällä täyte suolatusta turskasta. Maku? Tuoreeseen kalaruokaan tottuneelle kovin vaatimaton, täkäläisille suurinta herkkua.

Illemmalla ystävien kommuunissa vietettiin feijoadaa Corinthians-São Paulo futisottelua katsellen - ja polttaen ketjussa tupakkaa. São Paulo hävisi, joten ei saatu bileitä. Tarjoamani piipputupakka sai aikaan ihastusta ja irvistelyä. Niin, ja suomalaisella supersalmakilla on yksi paulistalainen ystävä lisää. (Kiitos Kontolan Samin Suomi-tuliaisten!)