Uusi kaupunki, uudet naapurit

Kiivettyäni ylös Jardinsien rinnettä Avenida Paulistalle asti, lämpömittarin osoittaessa 28 astetta, istun Parque Trianonin penkille hengähtämään puiston varjoon. Puiden välistä häämöttää taidemuseo MASP: punaisilla jaloilla seisova harmaa betonilaatikko, kaikenkaikkiaan vinkeä rakennus. Liikeenteen äänet sekoittuvat puistossa pesivien lintujen (pássaros) visertelyyn. "Olen tainnut löytää New Yorkini", ajattelen, ja hilpeys valtaa mieleni. Asuminen New Yorkissa on pitkään kangastellut kaukaisena haaveena mielessäni, mutta nyt tuntuu, että olen löytänyt jotain vielä parempaa. Kaupungin, joka on kansainvälinen, monikulttuurinen, kulttuuritarjonnaltaan mittaamaton, ja aidon brasilialainen.

Elama São Paulossa on osin samaa, osin erilaista kuin Hesassa. Pelottelut kaupungin turvattomuudesta tuntuvat hurjasti liioitelluilta - kaiken a jo on tietää, mikä on turvallisuustilanne milläkin alueella. Omassa kaupunginosassani tunnen oloni vähintään yhtä turvalliseksi kuin Itäkeskuksessa.
Katukuva on hurjan kirjava, luksusesta graffiteilla tuhrittuihin taloihin, kirkkaan vihreitä ja sinisiä taloja, harmaan tuhruisia tai loistavan valkoisia. Melkein mitä vain. Kodittomia majailee kaduilla, aukioilla, joka bairrossa (kaupunginosassa), rikkaimmillakin. Viereisen korttelin jalkakäytävillä "asuu" alkoholisoitunut mies, jonka ohitan harva se päivä. Tervehdin häntä mielessäni naapurina. Eilen illalla hän pötkötti poikittain jalkakäytävällä, ja lauloi hiljaa peittonsa alla.