Elämä

Eilen homokinofestivaalilla, tänään bänditreeenit, huomenna piknik Parque Villa-Loboksessa; Minulla alkaa olla jo Elämä täällä ja sitä oudommallta tuntuu ajatus äkkinäisestä lähdöstä, joka odottaa reilun parin kuukauden päästä. Lukukausi päättyy virallisesti jo 12.12, sen jälkeen palautetaan rästiinjääneitä töitä. Kurssien tunnelma on muuttunut rennommaksi mitä lähemmäksi vuoden loppua tullaan, sekä oppilaat että opettajat odottavat lähestyvää juhla- ja lomakautta (joulu, uusivuosi, tammikuun kesäloma, karnevaali helmikuun alussa). Viime viikkoina yliopiston henkilökunnan (funcionarios) lakkoillu on rikkonut rutiinia - päivän kahden työseisaukset sulkevat kirjastot ja ruokalat sekä osa luennoista joudutaan perumaan. Funcionarios'ien lakot ovat yliopiston arkirutiinia; muistan ensimmäisiltä viikoiltani täällä, miten joku totesi, että yleensä suuremmat lakot ovat aina ensimmäisellä lukukaudella (helmi-kesäkuu) - lakot ovat siis kuin säännönmukainen luonnonvoima!

Seuraa pakollinen osio, jossa arvioin Sâo Paulon yliopistoa:

Hyviä puolia:
- turvallinen, viihtyisä, puistomainen alue
- hyvät palvelut; liikunta-alue, elokuvateatteri, pankit
- ECA:lla (taiteiden ja viestinnän tiedekunta) oikein hyvä ja viihtyisä kirjasto sekä siellä ystävällinen ja avulias henkilökunta
- opetus laadukasta, inspiroivat opettajat sekä motivoiva opiskeluilmapiiri, ECA:n kampusalue viihtyisä

Huonoja puolia:
- opiskelijat pääosin hyvin nuoria, mikä aiheuttaa erinäisiä kurinpito- ja motivaatio-ongelmia
- seuraus edellisestä: luennoilla joskus levoton tunnelma
- jollain vaihtareilla ollut ongelmia opiskelijakortin saamisessa ja muun byrokratian kanssa, mutta itselläni ei minkäänlaisia ongelmia
- mistään ei kerrota ellet älyä kysyä - koskee kurssien suoritustapaa, lomapäiviä, opiskelija-alennuksia, mitä vain; Suomessa olen tottunut avoimempaan ja runsaampaan tiedottamiseen.


Viime viikot olen pohtinut, onko matkustaminen ja maan vaihto onnea lisäävä vai tuhoava tekijä. Brasiliaa parempi vaihtoehto olisi ollut varmaankin joku tutumpi ja turvallisempi, vähemmän sydäntäsärkevän hurmaava maa. Varsinkin jokin maa lähempänä Suomea, jolloin oskillointi kahden valtion välissä terässsiivin on huomattavasti helpompaa.

Voiko kahden (tai useamman) kulttuurin välissä elää onnellista elämää? Kuinka sanotaan hyvästi kaupungille, joka on koskettanut syvästi, muuttanut elämäsi? Miten paljon voi antaa itsensä tuntea ystäviä kohtaan, jotka joutuu kohta jättämään virtuaalisen yhteydenpidon varaan? Ja mikäli päättä vaihtaa kotimaata pidemmäksi aikaa, joutuu käsittelemään samat kysymykset suomalaisten ystävien kanssa.

Eilen helle huuhteli betoniviidakkoa, nyt voimakas kuuromainen sade ukkosineen. São Paulon huono puoli on se, että moni opiskelija on muualta kotoisin, osavaltion sisämaasta (interior) tai kauempaa, ja niinpä opetuksen päätyttyä moni matkaa kotiseuduilleen - minulle tämä tarkoittaa lopullisia jäähyväisiä jo kolmen - neljän viikon kuluttua, vaikka itse kaupunkiin ja maahan vielä jäänkin....joksikin aikaa.